Tietohallinnon rationalisointihanke
Tietohallinnon rationalisointi hanke on Pääesikunnan johtamisjärjestelmäosaston
omistama, vuoden 2001 lopussa käynnistetty hanke. Sen tavoitteena on ydin- ja
tukitoimintoihin liittyvien tietohallintotehtävien määrittäminen, puolustusvoimien
rajallisten resurssien tehokkaampi kohdentaminen tukemaan ydintoimintoja sekä
yhdenmukaisten sisäisten toimintatapojen, prosessien ja yhteistyömallien kehittäminen.
Kumppanuuteen perustuvat toimintamallit eivät ole hankkeen ensisijainen tavoite
vaan tavoitteena on saavuttaa asetetut tavoitteet useiden eri kehitysmenetelmien
avulla. Niiden joukossa voi olla myös kumppanuuden toimintamallit.
TIERA -hankkeessa on neljä vaihetta:
1. nykytilan selvitys 12/2001 - 06/2002 = TIERA I
2. toimintavaihtoehdot 08/2002 - 06/2003 = TIERA II
3. päätökset ja valmistelu 08/2003 - 05/2004
4. toimeenpano 01/04 - 12/2008
Tietohallinnon rationalisointi hanke (TIERA) on edennyt kolmanteen eli toteutusvaiheeseen. Ensimmäisessä
vaiheessa (TIERA I) kartoitettiin nykytila ja toisessa (TIERA II) muodostettiin ratkaisuvaihtoehdot, joiden perusteella
puolustusvoimien ylin johto antoi toteutuslinjaukset syksyllä 2003.
Toteutusvaihe on jaettu neljään avainprojektiin ja neljään tukiryhmään. Reunaehtoina ovat tietohallinnon henkilöstömäärän
ja kustannusten jatkuvan nousun pysäyttäminen, työkuorman vähentäminen ja omien voimavarojen
keskittäminen ydin toimintoihin. "Työkaluja" tavoitteisiin pyrkimiseksi ovat mm kypsien ratkaisuiden
käyttö, yhdenmukaiset valinnat, arkkitehtuurityö ja taloudellisen ohjauksen parantaminen.


|