Hae uutisista:
Yleiset kutsuntaohjeet


Kutsunnanalainen on miespuolinen Suomen kansalainen, joka:
-kutsuntavuonna täyttää 18 vuotta,
-on jäänyt edellisiin kutsuntoihin saapumatta, jollei hänen palveluskelpoisuudestaan
ole vielä erikseen tehty päätöstä eikä hän ole täyttänyt tai sinä vuonna täytä
30 vuotta tai
-on määrätty tämän vuoden kutsuntaan uudelleen tarkastettavaksi,
-on alle 30 - vuotias Ahvenanmaalta muualle Suomeen siirtynyt ja on menettänyt
Ahvenanmaan kotiseutuoikeuden eikä ole aikaisemmin ollut kutsunnoissa.

Kutsunnanalainen ei ole asevelvollinen , joka on saanut Suomen kansalaisuuden tai
päätöksen kansalaisuudesta sinä vuonna, jona hän täyttää 18 vuotta tai sen vuoden jälkeen.
Hänet voidaan kuitenkin määrätä muuhun aluetoimiston järjestämään tarkastukseen.

Läsnäolovelvollisuus kutsunnassa
Kutsunnanalaisen tulee osallistua kutsuntatilaisuuteen henkilökohtaisesti, jollei häntä ole
vapautettu läsnäolovelvollisuudesta.

Aluetoimisto voi vapauttaa henkilökohtaisesta läsnäolovelvollisuudesta kutsunnassa
asevelvollisen:
-jolla on vaikea vamma tai sairaus,
-joka on osallistunut erikoisjoukkojen valintakokeeseen ja joka on määrätty
palvelukseen tai
-joka asuu ulkomailla ja on toimittanut lääkärinlausunnon tai muun luotettavan
selvityksen, jonka perusteella hänen palveluskelpoisuutensa voidaan määrittää.

Kutsunnanalainen, joka ei ole osallistunut kutsuntatilaisuuteen laillisen esteen vuoksi,
on velvollinen välittömästi laillisen esteen lakattua näyttämään aluetoimistolle toteen
esteensä. Jos kutsunnanalainen opiskelee kaukana kutsuntapaikkakunnalta tai hänellä on
muu perusteltu syy, hän voi aluetoimiston suostumuksella osallistua muuhun saman vuoden
kutsuntatilaisuuteen kuin siihen, johon hänen kutsuntakuulutuksen mukaan on osallistuttava.

Kutsunnanalainen velvoitetaan palveluskelpoisuuden selvittämiseksi osallistumaan kutsuntaa
edeltävään terveystarkastukseen terveyskeskuksessa tai muussa tarkastukseen soveltuvassa
paikassa kutsuntavuonna, jollei tarkastus ole tarpeeton aluetoimiston kutsunnanalaiselta
tai muulta taholta kutsunnanalaisen palveluskelpoisuudesta saaman selvityksen tai
asevelvollisen ulkomailla asumisen takia taikka muusta erityisestä syystä.

Kutsunnanalaisten on kutsuntatilaisuudessa valmistauduttava todistamaan henkilöllisyytensä.
Asevelvollinen, joka oikeudettomasti jää määräaikaan saapumatta kutsuntaan tai poistuu
tilaisuudesta ilman sotilasviranomaisen antamaa lupaa ennen kuin hänen asiansa on käsitelty,
on tuomittava poissaolosta kutsunoista sakkoon (AsevL 119§).

Yhteys- ja lisätietoja ja hakemuslomakkeita saa aluetoimistojen kotisivuilta: www.mil.fi